maanantai 31. tammikuuta 2011

Opitun aineksen koostamis- ja soveltamisvaihe ja sitä tukevia opetusmenetelmiä

Tämä artikkelisarja käsittelee oppimisprosessin eri vaiheita ja kuhunkin soveltuvia opetusmenetelmiä. Koostaminen ja soveltaminen on kolmas vaihe.

Pruukin mukaan koostaminen on asian tai ilmiön olennaisten piirteiden jäsentämistä ja kantavien rakenteiden muodostamista. Osittain tätä tapahtuu jo oppimisprosessin edellisessä, uuden asian prosessointi –vaiheessa. Tärkeää on saada opiskelijat pohtimaan, mikä asiassa tai ilmiössä on olennaista ja perustavaa, mitkä ovat asian tai ilmiön olennaiset periaatteet tai lainalaisuudet ja mihin kaikkeen ne liittyvät.

Engeström kirjoittaa systematisoinnista, joka on opetetun selventävää jäsentelyä. Tähän tarvitaan mm. lepuuttavia jaksoja muistiinpanojen tarkasteluun tai kysymysten esittämiseen.

Pruukin mukaan  opettajan tulee miettiä myös opetettavan asian sovellettavuutta käytäntöön. Parhaimmillaan soveltaminen toteutuu autenttisessa tilanteessa, jossa opiskelija pääsee suoraan soveltamaan oppimaansa oikeassa ympäristössä. Usein tätä on vaikea järjestää, ja silloin soveltamista harjoitellaan erilaisten tehtävien avulla tai pohtimalla miten tai missä opittua asiaa voi hyödyntää.

Engeström jakaa seuraavan vaiheen ensin harjoitukseen ja vasta sitten soveltamiseen. Harjoitus on vaatii usein toistoa ja sitä tarvitaan käytännöllisten taitojen oppimisen lisäksi myös käsitteiden käytön ja ajattelun taitojen oppimisessa. Soveltamista tapahtuu, kun opitulla tiedolla voidaan ratkaista uusia tehtäviä.

Opitun aineksen koostamis- ja soveltamisvaiheeseen soveltuvia opetusmenetelmiä (Kupias)


l        Case-harjoitukset eli tapausopetus laittaa opiskelijat soveltamaan kokemuksiaan ja tietojaan kuvattuun esimerkkitapaukseen. Tilanteesta pyritään tekemään mahdollisimman todellinen, jotta todellisuudessa tarvittavia analyysi- ja päätöksentekotaitoja voidaan harjoitella. Tapaus vaatii huolellisen ennakkolaatimisen ja voidaan esittää monin eri tavoin, esim. kirjoitettuna tai videomateriaalin avulla. Opiskelijat ratkaisevat annetun ongelman ja perustelevat ratkaisunsa.

l        Roolipeli eli roolinäytelmä. Roolipelissä opiskelijat ottavat roolin ja näyttelevät kuvitteellisen tilanteen. Siinä on mahdollisuus oppia toiminnan kautta kokeillen, harjoitellen ja havainnoiden käyttäytymistä todellisuutta muistuttavissa tilanteissa. Pelissä on valmistelu-, roolipeli- ja analysointivaihe. Tapahtumien analysointi ja johtopäätösten teko on oppimisen kannalta tärkein.

l        Oppimistehtävän tulee tukea koulutuksen tavoitetta ja olla mielekäs. Sen avulla voidaan orientoitua opittavaan asiaan tai soveltaa opittua käytäntöön. Teoria ja käytäntö kohtaavat usein. Oppimistehtävä voidaan toteuttaa lähiopetuksen osana tai etäopiskelujaksoilla. Se voidaan tehdä yksin, pareittain tai ryhmissä. Palaute, ohjaus ja tuki ovat tärkeässä roolissa.
l        Opetuskeskustelu. Sopii tilanteisiin, jossa osallistujilla on jo tietoa tai kokemusta aiheesta. Keskusteltavassa asiassa ei saa olla yhtä oikeaa ratkaisua ja siitä tulee voida olla eri mieltä. Keskusteluun voidaan motivoida mm. kyselyllä, alustuksella, videolla tai tapausesimerkillä. Opettaja moderoi vuorovaikutuksellista keskustelua antaen opiskelijoille riittävästi tilaa ja varmistaa, että opittu asia jäsennetään ja ymmärretään oikein.

l        Porinaryhmä on lyhyt keskusteluhetki pareittain tai pienryhmissä. Opettaja ohjeistaa keskustelun aiheen ja tavoitteen ja määrittelee käytettävissä olevan ajan. Sopii monenkokoisille ryhmille ja myös spontaanisti käytettäväksi. Sopii kaikkiin oppimisvaiheisiin.


l        Kirjoittaminen on aktiivista tiedonkäsittelyä ja se kannustaa reflektointiin, kriittisyyteen ja tiedon soveltamiseen. Kirjoittaminen antaa aikaa ajattelulle ja henkilökohtaisen näkökulman muodostamiselle. Sopii hyvin myös muihin oppimisen vaiheisiin.

l        Käsitekartta auttaa asian tai ilmiön keskeisten piirteiden ymmärtämisessä. Käsitekartta voidaan laatia yksin, pareittain tai pienryhmissä. Käsitekartalla kuvataan tarkasteltavaan asiaan tai ilmiöön liittyviä muita asioita ja niiden välisiä suhteita. Käsitekarttaa vapaamuotoisempi menetelmä on miellekartta (mind map), mikä on enemmänkin vapaan assosioinnin ja ideoinnin tulos. (Pruuki)

Lähteitä:
Engeström, Yrjö (1992): Perustietoa opetuksesta. Helsinki: Valtion painatuskeskus.
Pruuki, Lassi (2008): Ilo opettaa. Tietoa, taitoa ja työkaluja. Helsinki: Edita Publishing Oy
Kupias, Päivi (2001): Oppia opetusmenetelmistä. Helsinki: Educa-instituutti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti